Poliisipartiot eristivät Ruolankadulla sijaitsevaa asuntoa ja aluetta noin tunnin ajan ja varoittivat alueella asuvia ...
Joukko Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia on päässyt Unescon maailmanperintökohteeksi.
Ihmiset kertoivat HS:n toimittajalle Petja Pellille Bourdeaux’n läntisissä lähiöissä, että ilma pistää heitä silmiin ja hengittäminen on vaikeaa.
Hän kaatui ympäriajon toiseksi viimeisellä etapilla kahdesti. Jälkimmäinen kaatuminen oli johtaa erittäin vakavaan onnettomuuteen. Kuss johti etappia 7,1 kilometriä ennen maalia, kun hän osui korkeaan ...
Avohakkuut muuttavat metsien lajistoa mutta eivät vähennä monimuotoisuutta, kirjoittaa Metsäammattilaisten verkoston verkostokoordinaattori Juri Laurila. Suomessa avohakkuiden haittoja lieventävät ...
Asuntopolitiikka ei ole helpottanut Itä-Helsingin alueiden eriytymistä. Nyt lähikoulut vaihtuvat ja perheet allekirjoittavat ...
Tampereen Pyrinnön urheilijalla oli pelissä paitsi järjestyksessään 12. aikuisten Suomen-mestaruus (hallikisat laskien) myös paikka Birminghamin EM-kisoihin. Vaikka rankingsijoitus riittänee ...
Lauantaina Roxetten perustajajäsen, säveltäjä-sanoittaja Per Gessle julkaisi tiedotteen, jossa hän kertoi yhtyeen olevan pettynyt ja sanoi päätöksen keikkojen perumisesta olleen yksinomaan ...
Amerikkalaissotilaitakin tappaneet iskut osoittavat, että Yhdysvallat ei ole aiheuttanut niin laajaa vahinkoa Iranille kuin Trump on väittänyt.
Laittomat siirtokuntalaiset olivat palestiinalaisten viranomaisten mukaan spraymaalanneet polttamiensa moskeijoiden seiniin hepreankielisiä graffiteja ja rasistisia iskulauseita.
Pelkkä promptien laatimisen opettelu ei kehitä tekoälyaikakaudella tarvittavaa osaamista eikä tee Euroopasta tekoälykehityksen edelläkävijää.
Ainakin yksi ihminen kuoli ja 16 loukkaantui, kun autoilija ajoi Pride-tapahtuman väkijoukkoon Berliinissä. Epäillyllä on islamistisia kytköksiä.